Kaikki kirjoittamisesta nauttivat: ottakaahan Hannan lailla kynä käteen ja kirjoittakaa lyhyt tai pitkä juttu tänne sivuillemme! Aihe voi olla jokin ajankohtainen asia tai tapahtuma, tai voit muistella vanhoja tai miettiä tulevaa. Vain mielikuvitus on rajana. Juttuja voi laittaa tulemaan hanketyöntekijän kautta: hanke@lankipohjansymppis.fi
Lämmin kiitos Hannalle alla olevasta kirjoituksesta ystävyyteen liittyen!
Hei,
Nyt on ystävänpäivä tulossa ja ajattelin laittaa muutaman
rivin ystävyydestä. Kävin kirjastossa. Olen siinä onnellisessa asemassa että
paikallinen eli Länkipohjan kirjasto on sopivan kävelymatkan päässä.
Kirjasto on minun paras ystäväni. Ollut jo kuusivuotiaasta
alkaen. Sen ikäisenä opin lukemaan ja pääsin isäni mukana ensi kertaa
kirjastoon. Äläkä nyt suotta kohottele
kulmiasi. On minulla toki oikeitakin ystäviä eli ihmisiä joista pidän ja jotka
– toivottavasti – pitävät minusta.
Väitän silti että kirjasto on paras ystäväni. Aina
luotettava, iloinen, ystävällinen ja antelias. Mitä muuta voi ystävältä toivoa?
Ystävyyden alku 1950-luvulla oli tosin hiukan takkuinen.
Kirjastonhoitajalla kun oli oma melko ahdas käsityksensä siitä mitä pienet
tytöt saavat lukea ja ennen kaikkea lainata. Varsinaisella satukirja osastolla
oli kai vain muutama kirja ja sitten olivat tyttöjen kirjat eli Anna ja Tiina
kirjoja ynm. saman tyyppistä. Poikien osastolle ei ollut mitään menemistä.
”Viisikot”, ”Musta-Oriit ” ja muut seikkailu kirjat olivat tytöiltä
kiellettyjä. Onnekseni minulla on kaksoisveli joten nekin kirjat tulivat
luetuiksi.
Kotonani ja mummolassa oli melko laaja kirjavalikoima.
Lähinnä kai maailman kirjallisuuden klassikoita. Kirjat olivat -50 – -60-luvulla arvotavaraa ja niitä
hankittiin kotiin aina kun rahat riittivät. Kotona lukemista ei rajoitettu
mitenkään, paitsi että työt ensin ja huvit sitten. Muistan lukeneeni ”Monte Kriston
kreivin” jo 12-vuotiaana. Kirjastossa
aikuisten osastolle pääsyyn olisi ollut vielä monta vuotta.
Elämän varrella ovat kirjastot ehtineet vaihtua moneen
kertaan, mutta viimeiset 40 vuotta Länkipohjan kirjasto on ollut meikäläiselle
melkein henki ja elämä. Ikävä kyllä viimeiset kymmenen vuotta kirjaston
olemassa olo on laitettu vaakalaudalle tämän tästä. Toivon hartaasti että
saisin edelleen pitää parhaan ystäväni kirjaston ja kirjat.
Kirja on ystävä joka ei koskaan petä. Se ei edes suutu
vaikket pitäisikään siitä ja toisaalta voit ystävystyä sen kanssa lopuksi
ikääsi ja ottaa sen käteesi aina kun haluat.
Käykää hyvät ihmiset kirjastossa. Kynnys on matala ja palvelu ilmaista. Samalla voit löytää itsellesi vaikka uuden ystävän. Eihän sitä koskaan tiedä!
Kaikille hauskaa ystävän päivää toivottaen,
Hanna Vigren